skip to Main Content

Uudistunut Entrepreneurial Skills Pass nyt käytettävissä

Kesän aikana Nuori Yrittäjyys ry:n kattojärjestö, JA Europe teki ison järjestelmäpäivityksen Entrepreneurial Skills Passiin ja nyt uudistunut ESP on jälleen käytössä. Uudistus toi itsearvioinnin ja kokeen samalle alustalle ja opettaja pääsee nyt näkemään omien NY-yrittäjien edistymisen.

Entrepreneurial Skills Pass (ESP) on kansainvälinen todistus NY Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa mukana oleville siitä, että he omaavat tarvittavat taidot yrittäjyyteen ja työelämään. Todistus kertoo, että ohjelman suorittanut onnistuneesti pyörittänyt omaa NY-yritystä ja sen aikana oppinut työelämässä ja yrittäjyydessä tarvittavia taitoja sekä todistanut osaamisensa ESP-kokeessa.

ESP on maksuton osa NY Vuosi yrittäjänä -ohjelmaa ja rakentuu kahdesta itsearvioinnista sekä teoriakokeesta.

Ensimmäinen itsearviointi on saatavilla 24.9.2018 – 31.1.2019. Toinen itsearviointi on saatavilla 1.2.2019 – 31.5.2019. Huomioitavaa on, että uuden järjestelmän myötä itsearvioinnit eivät voi olla samanaikaisesti auki. Jos teillä on tarvetta tehdä esimerkiksi toinen itsearviointi ennen helmikuuta, olettehan yhteydessä.

Uudistukset – uusi prosessi

Päivityksen myötä ESP-prosessi uudistui ja nyt opettajalla on paremmat mahdollisuudet seurata oppijoiden etenemistä. Alla on esiteltynä uuden ESP:n käyttöönotto. Lisätiedot löytyvät täältä.

  1. Opettaja tilaa NY:lta oman koulun rekisteröintikoodin (lista koodeja löytyy täältä). <- Edellyttää sisäänkirjautumista.
  2. Opettaja rekisteröityy ESP-alustalle (https://esponline.eu) ja aktivoi tilinsä rekisteröintikoodilla.
  3. Opettaja luo oman koodin, jolla oppijat voivat rekisteröityä ESP-alustalle.
    1. Opettaja näkee kaikkien koodin avulla rekisteröityneiden oppijoiden etenemisen (onko itsearviointi tehty vai kesken).
  4. Oppijat rekisteröityvät ESP-alustalle (https://esponline.eu) ja aktivoivat tilinsä opettajan tekemällä rekisteröintikoodilla.
    1. Tämän jälkeen oppija pääsee vastaamaan ensimmäiseen itsearviointiin.
    2. HUOM. Oppija voi itsenäisesti rekisteröityä ESP-alustalle, muttei pääse tekemään itsearviointia ennen kuin opettaja on antanut rekisteröintikoodin

Nuori Yrittäjyys ry:n rooli

NY toimii tukena Suomessa ja apuna, jos järjestelmässä ilmenee teknisiä ongelmia. ESP-järjestelmää hallinnoi JA Europe.

NY:ltä voit kysyä:

  • Oman koulun rekisteröintikoodia
    • Lista rekisteröintikoodeja, jotka toimivat alkusyksystä on saatavilla täällä (edellyttää sisäänkirjautumista)
  • Itsearviointien erikoisjärjestelyä
  • ESP-koesessiota (opettaja toteuttaa itsenäisesti luokassa)

NY:n yhteyshenkilönä toimii Eemeli Alanne, jonka tavoitat parhaiten sähköpostilla eemeli(a)nuoriyrittajyys.fi.

Back To Top