skip to Main Content

Hyrian NY-yritykset muuttivat kauppakeskus Atomiin

Hyria koulutuksen liiketalouden opiskelijoiden pop-up -tila Protonin avajaisia vietettiin torstaina 23.11. Riihimäellä kauppakeskus Atomissa.

Protoni mahdollistaa opiskelijoille aivan uudenlaisen oppimisen kokemuksen – mahdollisuuden oppia yrittäjyyttä ja ammattia siirtämällä oppimisympäristö koulun seinien ulkopuolelle. Tähän Osuuskauppa Hämeenmaa tarjosi oivan mahdollisuuden antamalla tyhjillään olevan tilan Hyrian käyttöön.

Tyhjillään ollut liiketila on nyt Hyrian NY-yritysten kotipesä

Avajaispäivänä opiskelijoiden NY-yritykset esittelivät toimintaansa ja avustivat mm. kauppakassien kantamisessa ja pitämällä lapsiparkkia. Lapsiparkissa oli tarjolla kasvomaalausta ja muuta toiminnallista ohjelmaa. Ohjelmassa oli mm. parkour-esitys, musiikkia, haastatteluja ja arvontaa. Lisäksi opiskelijat esittelevät Atomin yritysten tuotteita osana myyntityön opintojaan.

Toisen vuoden opiskelijoiden vastuulla on ollut tilan viimeistely osana visuaalisen myyntityön opintojaan. Kolmannen vuoden merkonomiopiskelijat puolestaan saavat tilasta NY-yritystensä ”kotipesän”. Näin saadaan laajennettua oppimisympäristöä sinne, missä potentiaaliset asiakkaatkin liikkuvat. Tarkoitus on tehdä tiivistä yhteistyötä paitsi Osuuskauppa Hämeenmaan myös Atomin muiden yritysten kanssa. Riihimäellä on tänä syksynä perustettu kuusi NY-yritystä, joissa yhdessä on merkonomiopiskelijoiden lisäksi lähihoitajaopiskelijoita.

Protoni sijaitsee kauppakeskuksen 1. kerroksessa rautatieasemaa vastapäätä olevan sisäänkäynnin läheisyydessä. Toimitila on avoinna aluksi muutamana päivänä viikossa, ja muuna aikana voi olla yhteydessä sähköpostitse suoraan NY-yrityksiin. Nuorten yritykset tarjoavat mm. markkinointi-, kaupassakäynti-, kotityö- ja tapahtumien järjestämispalveluja. Semplize NY tekee uniikkeja t-paitoja ja Tsainiis NY myy hupituotteita erilaisiin tilaisuuksiin.

Back To Top