skip to Main Content

Bugman’s Bestille EM-pronssia – idea ruokavallankumouksesta toi menestystä

NY-yritysten Euroopan mestariksi Serbian Belgradissa on valittu SureLight Iso-Britanniasta. Suomalainen Bugman’s Best sijoittui kovassa kilpailussa kolmanneksi ja on näin Euroopan yksi parhaista.

Espoolaiset Etelä-Tapiolan lukiolaiset Toivo Hursti, Matias Järvinen ja Aaron Uussaari perustivat viime syksynä NY Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa yrityksen, joka kasvattaa kotisirkkoja ja tekee niistä herkullisia välipalapatukoita.

Nuorten tavoitteena on vaikuttaa ruoan kestävään tuottamiseen hyönteisruoan avulla ja myös kilpailun tuomaristo oli tätä mieltä. Tuomaristo piti ideaa kansainvälisesti skaalattavana ja tiimi osoitti tuomariston mielestä suurta kasvua kilpailun aikana. Bugman’s Best tähyää pitkälle tulevaisuuteen.

Seuraavana tavoitteena on hioa paketti kuntoon ja saada tuote ruokakauppoihin. Meidän oma sirkkafarmi valmistuu kesän aikana ja syksyllä on tulossa uusia tuotteita, tiimi toteaa.

Kokonaiskilpailun voittaja tulee Iso-Britanniasta ja on SureLight, joka suunnittelee ja valmistaa pyörien älykkäitä jarruvaloja. Tuomaristo vakuuttui heidän oppimisprosessista ja kuinka he olivat onnistuneet kehittämään tuotteestaan erinomaisen, 32 prototyypin jälkeen.

EM-kilpailu oli Bugman’s Bestille myös erinomainen oppimiskokemus ja matkalta tarttui mukaan paljon uusia oppeja.

Kansainvälisessä kilpailussa pääsee tutustumaan ihmisiin eri puolilta Eurooppaa ja toimimaan heidän kanssaan. Saimme kilpailun tuomaristolta arvokasta palautetta ja uusia ideoita yritystoimintamme kehittämiseen. Englanniksi pitchaaminen yli 200 ihmisen edessä antaa myös varmuutta, josta on varmasti apua meille tulevaisuudessa.

Yli 270 000 opiskelijaa ympäri Eurooppaa kävi viime lukuvuonna NY Vuosi yrittäjänä -ohjelman (JA Company Programme). Belgradiin pääsi mukaan yli 200 nuorta 37 eri maasta, vanhan mantereen jokaisesta kolkasta. Jokaisesta maasta oli mukana yksi yritys.

Kolmipäiväinen EM-finaali huipentui päätösgaalassa BelExpo -keskuksessa keskiviikkoiltana. Gaalassa jaettiin palkintoja kaikkiaan seitsemässä kategoriassa. Bugman’s Bestin sijoitus on Suomen paras JA Company of the Year -kilpailussa kautta aikojen.

NY Vuosi yrittäjänä -ohjelmassa yläkoulun ja toisen asteen opiskelijat perustavat osana opintojaan oikealla rahalla toimivan yrityksen. Euroopanlaajuisesti ohjelmaan osallistuu vuosittain yli 340 000 nuorta. He kehittävät ja ylläpitävät yrityksen toimintaa läpi lukukauden. Moni jatkaa toimintaa toiminimenä tai osakeyhtiönä ohjelman jälkeen.

Palkitut:

Pääpalkinto – Company of the Year

3. sija – EM-pronssi

Bugman’s Best, Suomi (https://www.bugmansbest.com)

Bugman’s Best on suomalainen yritys, joka tarjoaa terveellisiä, ekologisia ja ennen kaikkea herkullisia välipaloja, jotka sisältävät runsaasti paikallisesti kasvaneita sirkkoja, joissa on runsaasti ravintoarvoa.

2. sija – EM-hopea

Okelvin, Italia (https://www.okelvinja.com/)

OKelvin pyrkii suojelemaan ihmisten terveyttä takaamalla parhaan ruokailukokemuksen visuaalisten palautteiden avulla. Suunnittelemme uuden sukupolven tarroja, nimeltään Bright Tags, jotka osoittavat kuluttajalle, jos tietyt tavarat vastaavat ihmisten käyttöön sopivia olosuhteita.

Voittaja, Euroopan mestari

SureLight, Iso-Britannia (https://www.surelight.bike/)

Lontoolainen SureLight on suunnitellut ja kehittänyt polkupyörien jarruvalon. Käyttämällä integroituja liiketunnistimia SureLight voi havaita, kun pyöräilijä jarruttaa ja varoittaa muita tienkäyttäjiä hidastavasta pyöräilijästä. Tämä rohkaisee muita ajamaan turvallisemmin teillä.

TeleGroup Best Business Philosophy Award

Helm.e.t, Kreikka (http://www.helmet-noctua.com/)

Helm.e.t. tavoitteena on kasvattaa ja herättää yleistä tietoisuutta kypärän käytöstä ja vähentää onnettomuuksien määrää.  He ovat suunnitelleet ”noctua” -pakettia,  joka mahdollistaa kypärän ja moottoripyörän välisen viestinnän. Kun noctua on asennettu, kypärä ja moottoripyörä kulkevat käsi kädessä – moottoripyörä ei käynnisty, ellei kuljettaja käytä kypärää.

AT&T Excellence in IT Award

Extinctus Enterprise, Portugali (https://extinctusenterpris.wixsite.com/extinctus)

Yrityksen missiona on estää metsäpalojen leviäminen. Heidän ratkaisu Ignis-kapseli, joka on maanalainen kapseli, joka rakentuu radiosta, akusta ja lämpötila-anturista. Tulinpalon hetkellä anturi havaitsee lämpötilan nousun ja radiosignaali lähetetään mobiilisovelluksellemme, joka ilmoittaa palosta palokunnalle.

Citi Client Focus Award

SureLight, Iso-Britannia (https://www.surelight.bike/)

Lontoolainen SureLight on suunnitellut ja kehittänyt polkupyörien jarruvalon. Käyttämällä integroituja liiketunnistimia SureLight voi havaita, kun pyöräilijä jarruttaa ja varoittaa muita tienkäyttäjiä hidastavasta pyöräilijästä. Tämä rohkaisee muita ajamaan turvallisemmin teillä.

Delta Innovation Award

Create, Israel (https://createyazamim.wixsite.com/create)

Yritys kehittää ja valmistaa autoihin ”NO-tify” smart mount -järjestelmää, joka automaattisesti poistaa matkapuhelimen hälytykset ja ilmoitukset käytöstä ajon aikana, mutta salli esimerkiksi puhelujen ja navigoinnin kaltaiset toiminnot. Tämän avulla vältetään keskittymisen häiriintyminen, joka on liikenneonnettomuuksien ykkösongelma maailmanlaajuisesti.

FedEx Access Award

Safe & Stable, Latvia (http://safe-stable.mozello.lv/)

Yrityksemme idea on erityinen keppi vanhoille, sokeille ja vammaisille. Kepissä on integroitu ultraääni-anturi, joka tarjoaa lisää turvallisuutta näille ihmisille. Anturit antavat signaalin sirulle, joka lukee sen, jos etäisyys kohteeseen on alle puolet, se antaa äänimerkin käyttäjälle.

ManpowerGroup Ready for Work Award

Art of Joy, Norja (https://www.kunstenaaglede.com/

Yritys parantaa lasten, joilla on syöpä, arkea. Yritys on tehnyt ekologisen ja modernin t-paitakokoelman, jonka ovat suunnitelleet lapset Rikshosspitalet -sairaalassa. Lapset piirtävät omat designit ja ammattilainen tekee niistä viralliset versiot. Jokaisen paidan tuotosta osa menee suoraan lasten sairaalan työhön.

Katso tästä kilpailun kaikkien yritysten esittelyt:

http://www.coyc.jaeurope.org/about/teams.html

Back To Top